perjantai 15. maaliskuuta 2013

Sarjakuvaa

tietokoneen käyttöä
oven avaaminen on hankalaa
Tänään oli vuorossa Ipadien käyttöä ja ajatuksena oli kokeilla sarjakuvan tekoa. Jälkeähän syntyi ja vauhdilla.

Ideoita oli laidasta laitaan. Ohjelman käyttö oli helppoa ja valokuvien ja efektien avulla syntyi toinen toistaan jännittävämpiä sarjakuvia.

Ohjelmassa edetään seuraavasti:

Ihan ensimmäisenä valitaan haluttu ruutujen määrä ja muoto. Tämän jälkeen otetaan valokuvat jokaiseen ruutuun tai käytetään jo valmiina olevia kuvia, jos niitä on ottanut etukäteen varastoon. Sarjakuvaan kuuluu tietenkin kuvatekstit. Niiden aika oli kuvien lisäämisen jälkeen. Efektejä oli hauska lisäillä ja niitä löytyikin ohjelmasta aika lailla. Välillä oli jopa hieman runsaudenpulaa. niin paljon löytyi kaikkea kivaa.

Dracula!





perjantai 1. maaliskuuta 2013

Videoanimaatio osa 3

Loppuraportti

Ensiksi aloitimme työn suunnittelun. sitten teimme käsikirjoitukset, ja aloimme piirtämään kuvia. menimme käytävään kuvaamaan elokuvaa. meille tuli muutama harhalaukaus ja Niklaksen käsi jäi kuvaan mutta poistimme sen windows liven elokuva työ kalun avulla. teimme omat elokuvamme säädimme kuvien nopeutta ja lisäsimme alku ja loppu tekstit. sitten tallensimme elokuvat lopuksi.Panu Niklas Jere Andrei.
 
Animaatio Benzi hyppääjä!
 Ensin me menimme ryhmiin ja sitten tehtiin käsikirjoitus ensin. Annoimme sen nimeksi lasku varjo hyppääjä. Mutta sitten jouduttiin muuttamaan se benzi hyppääjäksi, koska varjo jäi kotiin. Sitten kuvattiin animaatio. Ja sitten tehtiin ihan vaan pikku lisäyksiä. Ja sitten me tallennettiin. Ja sitten hiihtoloman jälkeen taas jatkettiin animaation tekemistä. Ja sen jälkeen teimme tämän.
T:Tenho